Se on herättänyt aika paljon ennakkoluuloja muissa ihmisissä, vaikka itse olen aika ennakkoluuloton. Mutta kun tää on syntymästä asti kulkenut mukana, on vaan täytynyt elää sen kanssa. On onnistunut ja ei ole, kyllä se tästä!

Sosiaalisissa taidoissa on monta kertaa sellaisia puutteita, joita ei edes itse aina huomaa. Kerronpa yhden esimerkin: Ukin muistotilaisuudessa menin papin viereen, koska ajattelin jutella hänen kanssaan. Mutta jos olisin ollut siinä vähänkään pidemmän aikaa, se olisi vienyt kaiken huomion. Sen takia jouduin vaihtamaan paikkaa. Ensin laitoin hanttiin, mutta suostuin vaihtoon.

Asperger-diagnoosin sain vuonna 1997, eli siitä on jo kaksitoista vuotta. Siinä ajassa on osannut sopeutua siihen, että Asperger tulee aina olemaan osa minua, tahdoin sitä tai en. Ainoa juttu, mistä en oikein pidä, on se, että se vaikuttaa niin kovasti käytökseeni.

Mutta ihan hienosti saan elettyä tän oireyhtymäni kanssa, kyllä se tästä. Ja aina voi parantaa, mikä on huonoa tai ärsyttävää, onneksi näinkin voi tehdä!