On ja tuntuu päivää hautajaisten jälkeen siltä, että ikävä on entistäkin kovempi. Ihan uskomattomalta tuntui mennä siunauskappeliin, mielessä kaikki ne muistot, joita oli kertynyt pitkän elämänkaaren varrelta. En edes muistanut, että mamman nimi on ollut Karin, oikeastaan en ollut tiennyt tätä ollenkaan. Sairaalassa käydessäni hoitajat käyttivät Karin-nimeä, hän ei koskaan käyttänyt sitä itse, vaan aina Kaarina-nimeä. Siis ikävä on, mutta kauniit muistot eivät koskaan kuole, näin oli äitini kukkalaitteessa.